Uyunista matka jatkui aamuvarhaisella Bolivian villiin lanteen eli Tupizaan. Meinas vahan kiristaa hermoja,  kun yhtakkia pidettiin kahden tunnin tauko, eika asiasta ollut mitaan ennakkotietoa. Eli saatiin sitten 8 tuntia kulumaan 200km matkalla. Tiet olivat kivisia ja maisemat upeita niin kuin aina. Tupiza muistuttaa maisemiltaan kuulemma Yhdysvaltojen lounaisosaa ja siella on Bolivian parhaat hevoset. Myos Butch Cassidyn ja Sundance Kidin tarina sijoittuu Tupizan maisemiin. Ehka joku on nahnyt sen elokuvan. Itse katoin sen juuri Tupizassa.

Lyottaydyin kimppaan yhden saksalaisen matikan opiskelijan kanssa ja paatimme suorittaa triathlonin. Tupizassa se tarkoittaa maisemien ihailua ensin kavellen sitten hevosen selassa ja lopuksi pyoraillen. Pari aussityttoa tuli viela mukaan, joten koossa oli ihan hyva porukka. Paiva oli kuuma ja hevosen selassa oli valilla aika tukalat oltavat, mutta hevosilla oli varmaan viela kuumempi. Lieriihattu paassa oli helppo kuvitella olevansa jossain lannen elokuvasssa vain revolverit puuttuivat. Hevoset olivat tietysti rauhallisia ja turisteihin tottuneita, mutta kylla me pari tuntia ratsastettiin ja valilla laukattiinkin kevyesti. Toinen aussitytoista oli ratsastuksen opettaja ja neuvoi meita parhaan kykynsa mukaan. Toisaalta kaikki hevoset tuntuivat seuraavan paikallisen oppaamme hevosta eika niinkaan turistin antamia kaskyja.

Lopuksi noustiin jeepilla maen paalle (4000m meren pinnasta) henkea salpaavia maisemia ihaillen ja sielta lasketeltiin maastopyorilla takaisin kaupunkiin.

Seuraavana paivana oli vuorossa taas yksi ankea yobussimatka kohti Tarijaa.

 

Sapinaa risteyksessa

Seta ja nuoriso

Kuivana kautena joki toimii maantiena

 

Tupizan keskusaukio